Sulla on vielä paljon annettavaa!

 

Kukkuluuruu mitä kuuluu? Avasin blogin tänään hieman arastellen sillä toissapäivänä ja eilen yrittäessäni säestää blogiin jotain muutakin kuin kuvia puuttui universumi peliin. Imaccimme veti sen luokan tiltit, että jouduin reboottamaan koko koneen ja tunnin tiedonhankinnan ja muun säätämisen jälkeen olin jo niin valmista kauraa, että laitoin kiltisti ylikuumenneen koneen väkisin virtanappulasta kiinni ja päätin jatkaa hommaa tänään. Kuulin tutulta It-velholta että kysymyksessä voi olla niinkin yksinkertainen asia kuin tuulettimeen kerääntynyt pöly, mutta tein sitten varman päälle ja nollasin koko järjestelmänhallintayksikön jonka pitäisi viedä kaikki loputkin ongelmat mennessään. No, aamulla yrittäessäni julkaista luonnostelemaani postausta olivat kaikki tekstit hävinneet ja tilalle ilmestynyt koko blogini bannerikuva?! Maailmankaikkeus yrittää nyt siis ihan tosissaan estää mua kirjoittamasta tänne blogiin mitään :D! Tuo banneri oli vielä hetki sitten luonnoksen paikalla, mutta sitten kuin taikasauvan iskusta niiden paikalle ilmestyivät takaisin omat lisäämäni postauskuvat sekä tekstit! Wuhuu tämän taistelun minä nyt kuitenkin voitin vaikka pari kertaa jo välissä luovutinkin. Joskus jotain merkkejä vaan satelee…ehkä tämä oli nyt sen merkki että pitäessäni puolivahingossa ansaittua blogitaukoa jokin muistutti mua enää palaamasta samaan sirkukseen takaisin. Okay I got the point now :)!

No täällä ollaan kuitenkin. Pari päivää myöhässä IG:ssä lupailemastani postausaikataulusta, mutta kahden viikon hiljaisuuden jälkeen pari päivää lisää mykkäkoulua ei taida enää ihmetyttää ketään. Ja ei, en ole oikeasti mykkäkoulussa teille lukijani enkä blogilleni. Olen kovin miettinyt sen tulevaisuutta niin kuin moni varmasti rivien välistä on huomannutkin. Tai oikeastaan jos ihan tarkkoja ollaan en ole itseasiassa miettinyt sitä viime viikkoina ollenkaan. Sen sijaan olen vain elänyt ja hengittänyt. Yrittänyt ottaa selvää tämän hetkisestä elämästä ja sen suunnasta. Olen pohtinut kaikkea mitä olen viime vuosina saanut kokea kuitenkaan kokematta asioita ehkä niin täysillä kuin olisin voinut. Olen ollut kaikkea mutten kuitenkaan mitään kunnolla. Äiti, vaimo, yrittäjä, bloggaaja, ystävä. Niissä kaikissa koen tehneeni parhaani, mutta silti olleeni jokaisella osa-alueella hieman vaillinainen. Olen sanalla sanoen ruuhkavuosien huipulla ja kovasti miettinyt tuota aihetta.

Asioiden yksinkertaistaminen on monessa hyväksi. Luulen näin olevan myös ruuhkavuosien keskellä. Vähemmän on enemmän ja sirkuksen keskellä on valittava ne kohteet jotka ovat tärkeimpiä juuri sillä hetkellä. Minä päätin, että tärkeimmät asiat ovat perhe ja minä itse. Kun tuntuu, että kuormaa on liiaksi palaan näiden kahden asian äärelle. Palveleeko tekemäni asiat todella näitä kahta vai kenties jotain muuta agendaa? Olisi mukava olla uraohjus ja pienten lasten äiti samalla nauttien myös niistä työnsä hedelmistä. Itse olen kuitenkin törmännyt kovalla rytinällä seinään jonka lävitse luulin pääseväni juoksemalla siihen täysillä voimillani. Kun ihminen joutuu kääntymään kannoillaan ja suunnata katseen takaisinpäin voikin huomata, että saattoikin juosta karkuun jotakin hyvin tärkeää.

Joskus sitä todella täytyy pysähtyä itsensä äärelle eikä juosta tiedostamatta itseään karkuun. Kohdata itsensä juuri sellaisena kuin se on, vikoineen ja heikkouksineen. Todeta, että jotta voisi olla kokonainen täytyy kerätä matkan varrelle tippuneet muruset itsestään ja luoda niistä jotain uutta.

Viime viikonloppuna vietimme tyttäreni 1-vuotisjuhlia ja tähän kulminoitui itsellä moni viime aikojen tapahtuma. Minun tyttäreni ja hänen ensimmäinen taakse jäänyt ensimmäinen elinvuotensa. En jää harmittelemaan mitään, mutta pieni haikeus valtasi mielen.

Samaisena aurinkoisena lauantai-iltana tapasin tärkeää ystävääni pitkästä aikaa ja tuon sielunsiskoni kanssa käymäni keskustelut olivat upeita. Sieltä yksi lause nousi yli muiden ja se kuului näin:

Sinulla on vielä paljon annettavaa.

Niin on vain osattava valita ne oikeat asiat itselle jotta annettavaa riittäisi itselle ja muille.

Blogin kirjoittaminen on ollut mulle aina jotenkin todella luontaista ja iso osa sitä mitä tänä päivänä olen. Olen aina nauttinut kirjoittamisesta ja täällä saan toteuttaa tarvetta raapustaa ajatuksia alas. Paljon olen blogissa selventänyt myös omaa maailmankatsomusta ja omasta mielestäni myös kasvanut paljon blogin myötä. En ole koskaan ollut kovinkaan ekstrovertti mutta kuitenkin verbaliikka on ollut yksi vahvimpia puolia. Jos mulla olisi fiilis, ettei mulla ole enää blogilla mitään annettavaa varmaan lopettaisin kirjoittamisen kokonaan. Kuitenkin syvällä sisimmässäni tiedän että mulla on vielä paljon annettavaa. Jos ei muuta niin ainakin itselleni. Uskon, että asioilla on tapana mennä niin kuin niiden on ollut tarkoitus mennä ja blogini leijuu nyt jossain pehmeän pumpulipilven päällä. Siellä se keinahtelee mun elämän myrskyissä mukana ja ehkä odottaa hieman tyynempää ajanjaksoa ollakseen täysissä voimissaan.

Kiva kun sinä olet siellä, minäkin olen vielä täällä enkä muuksi osaa muuttua.

Ps. Blogin snapchat on tällä hetkellä jäissä, sillä someähky sai mut ymmärtämään jotakin. Laatu korvaa määrän ja tulen jatkossa päivittelemään vain Instgram storiesia eli Instagram videoita. Siellä siis nähdään :)! 

Voimaa viikkoosi! Jippii kesä on täällä <3.

Iisa

Facebook: Meren kainalossa blog / Instagram: iisanihtila

Blogit.fi: meren-kainalossa Bloglovin: meren-kainalossa-14523869

 

merenkainalossa blog