Lihakset vs luovuus. Miksi ei molemmat?

11.9.2017

harrastukset

Hello hello!
Kylläpä nämä postausvälit nyt ovat venyneet. Harmillista, mutta niin kaivattua aikaa muualla kuin ruudun ääressä. Tai itseasiassa ruudun ääressähän vietän edelleen paljon aikaa, mutta syksyn aloitus Hypoxissa on pitänyt mun ajatukset aikalailla päivätyössäni. Olen kuitenkin huomannut, että nyt aikaa on ollut jopa suunnata katsetta uusien harrastuksien pariin kun en ole ottanut painetta bloggaamisesta. Tulee vielä aika jolloin mua ei äitinä tarvita enää yhtä tiiviisti ja luulen tuon hetken olevan käänteentekevä monessa mielessä, nyt mennään näin. Täytyy kuitenkin sanoa, että se aika joka on vapautunut bloggaamiselta on saanut mut sellaisten asioiden äärelle joita olen jo niin pitkään kaivannut.

Mulla on listalla monia juttuja joita haluaisin vielä elämässäni kokea. Eräs niistä on hyvinvointiin liittyvät koulutukset. Toinen osa-alue on uudet ihanat harrastukset joille mulla ei ole liiennyt yksinkertaisesti aikaa. Tänään aloitin yhden niistä ja mikä parasta aloitimme sen yhdessä pojan kanssa. Olen jo pitkään toivonut jotain hauskaa mitä voisimme yhdessä pojan kanssa tehdä. Ollaan yhdessä opeteltu uimahallissa uintia ja sen tekniikkaa Mikon opastuksella ja se alkaakin sujua pikkuhiljaa molemmilla omassa tahdissaan :D. Haha milanilla vielä hieman pohjan suuntaisesti, mutta homma etenee omassa tahdissaan. Jotain perus motoriikkaa kehittävää hauskaa puuhaa olen jo miettinyt pitkään ja nyt nyt olen löytänyt juuri sen mitä olen etsinyt.

Muhun on siis pienestä pitäen istutettu kiipeileminen, hyppiminen ja kaikenlainen temppuilu sillä olen kasvanut poikien seurassa. Mulla on ollut muutenkin luontaisesti aina vahva kehonhallinta ja voimakas tahto oppia uutta. Olen yrittänyt pysyä serkusteni vanavedessä milloin saaren kallioilla ja kivikoilla milloin skeittirampin reunalla. Mä opettelin rullaluistelemaan jotta pysyisin poikien perässä. Mun pyörä oli aina poikien rungolla ja mielellään maastomalli jotta pääsin metsään ryskyttämään muiden mukana.
Eilen sitten vihdoin lapsuusvuosien jälkeen roikuin pojan perässä tangoissa ja me loikittiin yhdessä ylitse erikokoisten esteiden. Tasapainoiltiin, tehtiin kuperkeikkoja ja kiipeiltiin seinillä. Oltiin molemmat aivan hiestä märkinä tunnin temppuilun jälkeen. Ja mikä parasta tuntui kuin olisi palannut lapsuuden leikkien pariin eikä liikkuminen tuntunut yhtään suorittamiselta. Äidillä ja pojalla oli superhauskaa ja odotetaan seuraavan viikon tunteja jo innolla!

Mua hieman nauratti tuolla tunnilla kun ensin luulin meidän osallistuneen väärän ryhmän tunnille. Jakauma vanhemmissa oli aika selkeä. Isät ja lapset hallitsivat porukkaa ja meitä äitejä taisi temppuilemassa olla mukana peräti kaksi kappaletta. Se ei meidän menoa haitannut ja painettiin pojan kanssa intopiukeana isien ja muiden lasten joukossa ihka ensimmäisella Parkour tunnilla. Kotkan Parkourliikkeen sivulta suoraan lainattuna:

Parkourissa keskitytään kehittämään liikkumiseen tarvittavia perusominaisuuksia, kuten tasapainoa, voimaa, dynaamisuutta, kestävyyttä, tarkkuutta, tilan hahmotusta ja luovuutta. Se on tapa harjoittaa kehoa ja mieltä toiminnallisempaan ja tehokkaampaan suuntaan. Parkour on yksinkertaisimmillaan juoksemista, hyppäämistä ja kiipeämistä. Siinä mm. tasapainoillaan, ylitetään esteitä, sujahdellaan ahtaista väleistä, kiivetään seinille, hypitään erilaisille pinnoille ja roikutaan. Se on liikkumista jokapäiväisessä ympäristössä ympäristön antamia mahdollisuuksia hyödyntäen.

vanhemmuus

Olen aikaisemminkin puhunut aiheesta ylisuorittaminen liikunnassa ja elämässä ylipäätään. Itse olen ymmärtänyt että suorittaminen ei palvele mun kehoa ja mieltä oikealla tavalla. Innostun urheilusta kuin urheilusta ja homma lähtee lähes aina lapasesta. Pidän salilla käymisestä, mutta juuri em. piirteideni takia siinä pielee sudenkuoppa. Innostus kääntyy suorittamiseksi sillä kehitys on nopeaa ja se palkitsee menemään hommassa eteenpäin. Pian ollaan tilanteessa jolloin ilo tekemisestä jää taustalle ja sen tilalle nousee paine suorittaa jokainen treeni lihaskehitys edellä. Olen ymmärtänyt, että mun kehoa ja mieltä ruokkii parhaiten sellaiset lajit joissa pääasiallinen fokus on siinä miltä tekeminen tuntuu. Oli se sitten joogaa tai Parkouria, tanssimista tai laulamista siitä syntyvä hyvä fiilis voittaa kivasti piirtyvät lihakset 6-0!

Kävin myös 15-vuoden tauon jälkeen tanssimassa koreografialla ja se oli myös ihanan virkistävää. Olen myös ajatuksissa kaivaa maalaustarvikkeet esille ja aloittaa maalamisen jota olen myös rakastanut nuoruusvuosina. Olen ollut aina erittäin luova ja jotenkin musta tuntuu, että olen hukuttanut itseni täysin jonnekkin metsästäessä kehoon voimaa ja lihaksia. Peilikuvaan tuijottaminen voi pahimmillaan viedä ihmisen pois luovuuden ja inspiraation lähteiltä. Tästä mulla on aie pyrkiä pikkuhiljaa pois. Haluan tehdä asioita jotka ruokkivat luovaa osaamista ja monipuolisuutta. Näiden tärkeyttä haluan myös korostaa lapsilleni tulevaisuudessa.

Inspiroivaa viikkoa!
Iisa & co