Syötkö sinä riittävästi?

Tätä asiaa tuskin voi liiaksi muistutella sillä omasta kokemuksestakin tiedän, että elämässä vain tulee niitä hetkiä jolloin hyvin sujunut säännöllinen syöminen saattaa hetkellisesti jäädä stressin tai kiireiden alle. Moni saattaa tietää mikä on itselle riittävä määrä ruokaa vuorokautta kohden ja millaisista asioista ruokailun tulisi koostua. Omassa työssäni Hypoxi ohjaajana törmään valitettavan usein kuitenkin siihen, että kunnollinen lounas ja/tai päivällinen korvataan muilla askareilla, vääränlaisella välipalalla tai syömällä ylipäätään aivan liian harvakseltaan. Tämä yleensä johtaa aineenvaihdunnan hidastumiseen ja rasvan kerääntymisen ei-toivotuille ja terveydelle vaarallisille alueille keskivartaloon ja sisäelinten ympärille. Tällöin keho elää ikäänkuin nälkäkaudella sillä jatkuva kalorivaje saa kehon uskomaan tilan olevan pysyvä. Tällöin kehon aineenvaihdunta hidastuu ja vähäistä energiamäärää pyritään säästämään tällä tavoin. Kehon siirtyminen säästöliekille voi siis jopa nostaa painoa. Hoikka vartalo ei ole aina tae siitä, että keho voi hyvin. Meillä käy Hypoxissa paljon asiakkaita joilla ei varsinaista painonpudotustarvetta ole vaan keskivartaloon on kerääntynyt juurikin tuota terveydelle haitallista rasvaa.

Ruokaillessa pyhä yksinkertaisuus ja säännöllisyys ovat avaimia hyvinvoivaan kehoon ja vilkkaaseen aineenvaihduntaan. Kehon on saatava riittävä määrä kaloreita verraten päivittäiseen kulutukseen toimiakseen oikein. Kalorit tarkoittavat sitä, kuinka paljon kroppa saa energiaa ruuasta tai juomasta, jota nautitaan. Suurin osa ruuista koostuu hiilihydraateista, rasvoista ja proteiineista, jotka kaikki sisältävät tietyn määrän kaloreita. Kalorien kulutukseen vaikuttaa paino, ikä, pituus ja aktiivisuus. Aikuisista suurimman osan kalorikulutus on päivätasolla 1 300:n ja 2 400:n välillä. Itsellä se pyörii tällä hetkellä aktiivisen arjen ympäröimänä hieman alle 2000kcal. Jos treenaisin säännöllisesti olisi kulutus lähempänä 3000kcal.

Myös lapset kuluttavat yllättävän paljon kaloreita. Teini-ikäiset pojat voivat kuluttaa päivittäin jopa 3 000 kaloria ja teinityttöjen päivittäinen kalorikulutus voi yltää 2 300 kaloriin. Pienempien lasten kaloritarve vaihtelee iän mukaan, sillä he kasvavat niin nopeasti. 5–12 kuukauden ikäiset lapset kuluttavat noin 850 kaloria päivässä ja 1–3-vuotiaat lapset kuluttavat karkeasti arvioituna noin 1 300 kaloria päivässä. 4–6-vuotiaat lapset kuluttavat päivittäin noin 1 800 kaloria ja 7–10-vuotiaat lapset noin 2000 kaloria päivässä.Nämä ovat siis vain arvioita, mutta antavat hyvää osviittaa siitä millainen kalorimäärä olisi riittävä kehon hyvinvointia ajatellen myös lapsia.

Jos mielit pudottaa painoa (vain jos painonpudotustarvetta todella on) voit laskea n.400-500 kcal vähemmän kuin peruskulutus. Tuolloin saat kuitenkin riittävästi kaloreita aineenvaihdunnan ylläpitämiseen. Ota kuitenkin huomioon, että ensin lasket realistisen peruskulutuksen sillä liian pienellä kalorimäärällä kehon aineenvaihdunta tyssää ja laihtuminen voi hidastua/pysähtyä. Alle 1500 kcal ruokavaliota ei suositella laihduttajalle, jotta ruokavalio säilyy riittävän monipuolisena ja sisältää kaikkia tarvittavia ravintoaineita. Tuolla 1500kcal ruokavaliolla pitäisi kyllä perusterveen ihmisen laihtua kuitenkaan saamatta aikaiseksi lihaskatoa tai puutostiloja kehossa. Muista kuitenkin aina konsultoida ammattilaista joka voi tarvittaessa laskea peruskulutuksesi puolestasi ja suunnitella juuri sinun keholle sopivan kalorimäärän. Kuten sanottu tuohon vaikuttaa moni asia kuten lähtöpaino ja liikunta-aktiivisuus.

Lisää neuvoa kannattaa kysyä ammattilaiselta sillä on myös terveyden kannalta merkityksellistä mistä nuo kalorit koostuvat. Suosi aina täsyjyvätuotteita kuidun lähteenä ja puhtaita rasvoja ja proteiineja luonnollisimmissa muodoissaan. Kun täytät kalorit puhtaalla ruualla, ei sijaa mieliteoille oikestaan edes jää. Voit huoletta nauttia herkun silloin toisen tällöin jos ruokailusi on muuten säännöllistä ja riittävää.

Nuorille aikusille painottaisin riittävän ruokailun tärkeyttä sillä energiaa tarvitaan kasvamiseen, kehittymiseen ja aktiiviseen elämään. Kun keho voi hyvin se myös näyttää hyvältä. Jätä herkut pois ja ota tilalle kunnon ruokaa ja terveellisiä välipaloja kuten pähkinöitä je hedelmiä. Kun nuori syö säännöllisesti oikeaa ruokaa myös koulunkäymisestä ja harrastuksista tulee helpompaa. Väsymyspiikit jäävät historiaan ja unenlaatu vireystila paranee yleisesti. Nuorelle tärkeä kehittyvä itsetunto nousee kohisten kun keho voi hyvin ja näyttää siltä myös ulospäin.

Hyvin voivan kehon saavuttaminen ei vaadi loppupeleissä paljoakaan, kyse on useammin vain tottumiskysymyksistä. Kun keho tottuu uudenlaiseen tapaan syödä, sitä monesti ihmettelee että miksi en tehnyt tätä jo aiemmin. Myös lapset voidaan totuttaa siihen, että säännöllinen ja riittävä ruokailu on osa jokapäiväistä elämää. Kun lapsi tottuu tiettyihin ruokailuaikoihin ja täyttää vatsansa oikealla ruualla, turhilta sokerisilta välipaloilta on helpompi välttyä.

Kuten jokainen varmasti tietää varsinkaan pienten lasten kanssa hätä ei lue lakia ja välillä joutuu tyytymään nopeaan ennalta suunnittelemattomaan välipalaan. Uhma ja kiukkukohtaukset vääränlaisesta lautasen sisällöstä ovat meillä arkipäivää, mutta harvoin meillä ruuat syömättä jäävät. Jos jäävät niin yritetään hetken rauhoittumisen jälkeen uudelleen.

Blogini säännölliset lukijat tietävätkin varmasti tämän kevään olleen yksi raskaimmista työkuorman ja pienten lasten kanssa. Täällä painiskellaan siis juurikin näiden asioiden kanssa. Tässä parin päivän aikana ottaessani ryhtiliikettä omien syömisteni kanssa olen todellakin huomannut kokevani tuon saman ahaa elämyksen niin kuin moni asiakkaistanikin kokee totutellessaan uuteen tapaan syödä. Eihän tämä nyt niin vaikeaa ollutkaan!

Tsemppiä sinne ja sitä tarvitaan myös tänne! Onneksi pian koittaa ansaittu kesäloma ja hetki hengähtää tulee kyllä oikeaan paikkaan.
Mahtavaa alkavaa viikonloppua!

Lisää pohdintaa ja vinkkejä koko perheen ruokailuun löydät täältä ja täältä!

Iisa

merenkainalossa blog