15 vinkkiä lennolle pienten lasten kanssa

Heippa! Miten sulla sujui viikonloppu? Ihania keväisiä fiilareita on ollut täällä ilmassa sillä meidän kevätsankarit täyttivät vuosia jälleen. Mun sisko sekä Milan viettivät lauantaipäivänä syntymäpäiviään joten vauhdikas viikonloppu on takanapäin. Kerron kuulumisia hieman tarkemmin sitten myöhemmin :).

Meidän on pakko alkaa pikkuhiljaa suunnata katseita kohti tulevaa reissua sillä pitkälle lennolle pienten lasten kanssa ei auta lähteä soitellen. Kaiken pitää olla valmiina jotta ainakin eväät onnistuneeseen yölentoon olisi taskussa…loput jääkin sitten herran haltuun :D. Saiskos tsemppipeukkua matkaan mukaan sillä mulla on sellainen kutina että niitä kyllä valmistautumisesta huolimatta tarvitaan. Mua tässä tulevassa reissussa eniten jännittää juurikin tuo pitkä lento lasten kanssa ja syöksyinkin netin syövereihin hakemaan vinkkivitosia miten selvitä parhaiten pikkulasten kanssa lentokoneessa. No tällaisiin neuvoihin/kokemuksiin törmäsin ja mukaan lisäsin myös omat lapseni tuntien joitakin juttuja. Saa nähdä mitä tuleman pitää…ei tässä auta kuin laittaa sormet ristiin.

15 vinkkiä pikkulasten kanssa lentämiseen

  1. Saavu lentokentälle ajoissa. Kun varaat riittävästi aikaa lentokentällä toimimiseen vältyt hermojen kiristymiseltä heti alkuun: lähtöselvitys, turvatarkastukset ja etsiytyminen oikealle portille vievät lasten kanssa aikaa, ja lapsen kanssa aikaa kuluu myös vaipanvaihtoihin ja syöttämisiin.

2. Itse lentokoneeseen ei kuitenkaan välttämättä kannata rynnätä ensimmäisten joukossa vaan antaa muiden ensin asettua paikoilleen ja mennä itse lasten kanssa vasta viimeisten joukossa sillä odottaminen lasten kanssa käy huomattavasti kivuttomammin portilla jossa tilaa ja aktiviteettia on enemmän.

3. Valitse lasten kanssa matkustaessasi mahdollisimman hyvin päivärytmiin sopiva matkustusaika. Pitkä lento menee sujuvimmin, jos lapsi voi viettää siitä ainakin osan nukkuen. Jos olet matkalla pienen vauvan kanssa, kysy onko koneessa vauvakoria.

4. Tabletit tai kännykkäpelit ovat mukana lennolla lähes selviö, mutta varaudu myös paperisin viihdykeversioin. Ota mukaan piirustusvälineitä, puuhakirja, lukemista tai muuta kätevästi mukana kulkevaa kuten pikkuleluja.

5. Oma pieni peitto on lentokoneen vilttiä mukavampi lapsen unta parantamaan – ota myös mukaan lennolle sekä reissuun lapsen tärkeä unilelu.

6. Vaihda vaippaikäisten vaipat ennen lentoa sekä Syötä lapsi koneeseen siirtymistä odotellessa. Sylissä matkustaville alle 2-vuotiaille ei koneessa yleensä tarjota omaa ruokaa, ainakaan ilman lisäveloitusta. Koneeseen saa kuitenkin muista nesteistä poiketen viedä vauvanruokia.

7. Pikkusyömiset kuten rusinat, maissinaksut, kuivatut hedelmät ja pähkinät, myslipatukat, keksit ja pillimehut ovat sopivia koneeseen ja hyvää ajanvietettä.

8. Jos rattaat pitää luovuttaa ruumaan jo lähtöselvityksessä, on kantoliina tai -reppu hyvä vaihtoehto kentällä sekä reissun päällä kulkemiseen. Käsimatkatavarat olisi myös hyvä olla selässä kannettavia (ainakin meidän tapauksessa toisella vanhemmista sillä mukana on sylivauva) jolloin molemmat kädet ovat vapaana lasten kanssa temuamiseen. 

9. Lentokoneessa sopivimmat vaatteet ovat väljät, mukavaa materiaalia ja helpot vaihtaa.

10. Imetys, tuttipullo, tutti suuhun vauvalle nousuissa ja laskuissa. Isommilla lapsilla vaikkapa pastillin imeskely helpottaa paineen tunnetta ja toimii sopivasti myös jännityksen lieventäjinä. Me aiotaan ottaa mukaan myös apteekista ilman reseptiä saatavia puuduttavia Orodrops korvatippoja sillä meillä on korvatulehdusten jäljiltä niitä vielä kaapissa.

11. Ota käsimatkatavaroihin tarpeidenne mukaan vaippoja, puhdistuspyyhkeitä, ruokalappu, soseita, lusikka, tutti, tuttipullo sekä eväät ja viihdykkeet. Myös varavaatekerta on hyvä olla hoitolaukussa, samoin unilelu päiväunia varten. Lentokoneessa tärkeitä varsinkin pienten lasten kanssa ovat myös käsidesi ja desinfioivat kosteuspyyhkeet. Käsiä et voi vessareissuilla ikinä pestä liian huolellisesti!

12. Erottele jalkatilaan sellaiset asiat joita tarvitset lennon aikana eniten. Näitä ovat esim. maitojauhe, isomman lapsen välipalat (loistavia esim. imettävät smoothiet), vaipat, wipesit ja vaihtovaatteet.

13. Kysy rohkeasti neuvoa lentoaseman henkilökunnalta tai lentoemänniltä. Heidän työnsä on auttaa kaikissa pulmatilanteissa ja lapsiperheet menevät useasti listan kärkeen toiveineen.

14. Ota rennosti ja pidä edessä oleva ihana loma mielessä! Unohda periaatteet ja tee niin kuin tilanne juuri sillä hetkellä vaatii. Yksi lentomatka ja muutama ylimääräinen herkku ja muutama lastenleffa putkeen tuskin tuhoaa lapsen kasvamista salonkikelpoiseksi yksilöksi.

15. Muista, että pienten lasten kanssa olet mitä todennäköisemmin selvinnyt yhdestä jos toisesta helvettiyöstä joten tuskin tämäkään yksittäinen hankalampi yö saa sinun lomaasi pilattua. 

Mulla pahin huoli taitaa kuitenkin liittyä häiriön aiheuttamiseen muille ihmisille. Luin onnekseni kuitenkin Salamatkustaja- blogista lentoemännän lohduttavat sanat: ”Lapsen itkuun ei ole kukaan kanssamatkustaja vielä kuollut. Jokainen fiksu aikuinen ymmärtää, että joskus lapset vain huutavat ja sellaista se nyt vain sattuu olemaan.”

Joten ei  muutakuin kylmähermoisuus vipu tappiin ja hymyä huuleen. Eiköhän tästäkin seikkalusta selvitä niin kuin tätäkin edeltävistä tämän bändin kanssa :D.

Mahtavaa viikkoa. Palaan vielä ennen lomareissua linjoille :). Täällä on ollut monessa mielessä aika tuulista viime päivinä ;)!

Iisa & co

Facebook: Meren kainalossa blog / Instagram: iisanihtila /Snapchat: iisa.nihtila

Blogit.fi: meren-kainalossa Bloglovin: meren-kainalossa-14523869

merenkainalossa blog

2 Comments

  1. Moi! Meidän poika oli silloin 1,5 v kun lähdimme ekan kerran koneeseen koko perhe. Poika itki koko lennon ajan ( lue huusi naama punasena) ja lentoemäntä tarjosi korville tippoja. Eihän niitä siinä rimpuilessa saanut laitettu. Muutama matkustaja huohotteli ja valitteli itkua, kuinka ei saa levätä. Isommat lapset siinä sitten kiukutteli, että milloin perillä ym. Sen jälkeen olemme miehen kanssa lomailleet kahden 😀 mutta täältä lähtee tseppipeukku! Ja tää oli meiän kokemus, joka nyt naurattaa koko perhettä 🙂

    • Voi eiiii! Oliko tuo huuto siis oletettavasti korvista kiinni? Ou nou taitaa meillä mennä tipat korviin hyvissä ajoin ennen lentoa! Juu noitahan ei voi ikinä tietää…onneksi sentään esikoinen jo 4-vuotta niin malttia on ehkä aavistus enemmän kuin muutama vuosi sitten. Tyttö onkin sitten toinen lukunsa. Korvista ei jää kyllä kiinni meillä…siitä varmistun hetki hetkeltä enemmän:D. Kuulin juuri apteekin korvatulpista jotka auttavat myös paineen kanssa…sellaiset käydään myös ostamassa varuiksi mukaan. Haha täytynee nukkua ainakin varastoon sillä kuoleman väsyneenä sitä hermoilee itsekin helpommin ja se tuskin asiaa ainakaan auttaa! Kiitos tsemeistä ja mahtavaa kevättä teidän perheelle:)!

Comments are closed.